Sähkö on halpaa, mutta ei suomalaisille.

Alkuvuonna 2020 sähköjohdannaisten systeemihinnat laskivat rajusti. Suurin syy siihen oli Pohjoismaiden täydet vesivarannot, mutta myös koronapandemia säikäytti sähkönostajat ja -myyjät.

Alkuvuoden 2020 sateinen ja leuto sää, sekä syksyllä jatkuneet sateet, saivat Norjan vesialtaat ylittämään 20 viimeisen vuoden aikaiset maksimiarvot. Vesivoimaa ei pystytty säätelemään varastoimalla vettä altaisiin, vaan lähes kaikista sateista oli pakko tuottaa sähköä.

Myös tuulivoimaa on ollut runsaasti markkinoilla. Tuulivoimaloita valmistuu vuosi vuodelta lisää ja niiden koot suurentuvat. Nord Pool -alueen tuulivoimatuotanto kasvoi viime vuonna yli 30 % edellisestä vuodesta ja oli jo noin 15 % koko Nord Pool -alueen sähköntuotannosta.

Sähkön systeemihinnat ovat edullisella tasolle.

Suomalaiset eivät ole päässeet nauttimaan alhaisesta sähkönhinnasta. Suomen aluehinta ja sähköpörssin systeemihinta ovat eriytyneet voimakkaasti toisistaan. Suomen sähköntuotanto ei kata meidän omaa kulutustamme. Sähkön tuontikaan ei ole riittänyt hinnan tasaamiseen, sillä siirtoyhteydet Norjan, Ruotsin ja Suomen välillä ovat rajalliset. Tämä nostaa aluehintaerotuotteen kalliiksi. Helpotusta tähän pitäisi tuoda uusien tuulivoimaloiden valmistuminen Suomeen ja viimeistään Olkiluoto 3 ydinvoimalan valmistuminen vuonna 2022.

Tällaisten hintavaihtelujen aikana moni ostaja miettii, että milloin on oikea aika sopia hinnasta sähkönmyyjän kanssa. Me EnergiaPlussassa neuvottelemme päivittäin energiayhtiöiden kanssa sähkönhinnasta asiakkaittemme puolesta. Ota yhteyttä, autamme sähkönostossa mielellämme sinua.

Katso tukkuhinnan kehityksen kuva sähkön hinta -välilehdeltä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *